keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Yksityistämisestä

Espoo ulkoistaa palveluita innokkaasti sanoo päivän  Hesari. Jutussa mainittu Suvelan kokeilu oli juuri esittelyssä valtuustoryhmässämme, jossa siis toimin sihteerinä. Minua ei esittely vakuuttanut laisinkaan vaan ennemminkin se herätti lisää kysymyksiä.

Esimerkiksi seuraavat asiat tuntuivat olevan aika hakusessa:

- Millä mittareilla kokeilun onnistumista seurataan?
- Miten taataan, että yksityinen ei ensin myy alihintaan ja nosta hintoja kaupungin lähdettyä kelkkaan mukaan?
- Onko tarkoituksena siirtyä kokonaan yksityisten tuottamiin palveluihni joita kuntalaiset ostavat palveluseteleillä?
- Miten huolehditaan heikkokuntoisen ihmisen kyvystä tehdä parhaita mahdollisia valintoja palvelusetelinsä käytöstä?
- Miten kokeilussa järjestetään sosiaalipuolen ja terveysaseman yhteistyö?
- Miten taataan, että yksityinen terveysasema ei tee enemmän lähetteitä erikoissairaanhoitoon kuin julkinen verrokki?

Nämä ovat todella isoja kysymyksiä, joihin ei siis vastauksia saatu. Oma kantani kyllä vahvistui. Vastustan peruspalvelujen yksityistämistä.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pikakanta ydinvoimaan

Osmo Soininvaara otti Vihreiden ydinvoimakannan jälleen käsittelyyn sanomalla, että puolueen pitäisi normalisoida suhteensa ydinvoimaan. Olen Soininvaaran kanssa sekä samaa että eri mieltä.

Mielestäni suhteen ydinvoimaan tulee olla normaali. Sitä pitäisi tarkastella hyötyjen ja haittojen valossa aivan kuin mitä tahansa muutakin energiantuotantotapaa. Tästä olen siis Soininvaaran kanssa samaa mieltä.

Erimielisyys on normalisoinnin vaatimuksessa. Tuntemani Vihreät nimittäin toimivat juuri, kuten Soininvaara toivoo. He, kuten minäkin, ovat päätyneet vastustamaan ydinvoimaa täysin rationaalisen päättelyketjun avulla. Minulle itselleni tärkein syy on ydinvoiman suunnaton kalleus. Rahat energiainvestointeihin kun ovat Suomessa rajalliset ja nyt on jo käytetty kuusi miljardia Olkiluoto kolmosen iisakinkirkkoon. Uskon että noille rahoille kannattavampi investointikohde olisi ollut uusiutuvan energian rakentaminen ja kehittäminen. Veikkaukseni onkin, että Olkiluoto kolme jää suomen viimeiseksi ydinreaktoriksi.

Ydinvoiman vaarallisuus minua ei juurikaan huolestuta. En jaksa uskoa, että Suomessa laitos räjähtäisi tai terroristit ottaisivat sen kohteekseen. Ydinjätteen loppusijoituksen riskit ovat käsittääkseni vielä pienemmät. Ihminen ei tällä pallolla enää kovin montaa vuosituhatta tallustele ja sen jälkeen ydinkatastrofi ei pahemmin hetkauttaisi. Luonnonvalinnalle se toki voisi antaa uusia mahdollisuuksia :).

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lähtölaukaus

Vuosien pohdinnan jälkeen sain vihdoin kipinän aloittaa blogin kirjoittamisen. Usein sitä lopullista kipinää ei edes huomaa ja niin on tässäkin tapauksessa. En siis nytkään tiedä mistä lopullinen inspiraatio lähti, mutta Espoon valtuuston kokousta tässä samalla kuuntelen, eli eiköhän se kipinä sieltä jostain puserooni hiipinyt.

Blogi käsittelee siis hyvin pitkälti politiikkaa, ja varmaankin suurimmalta osalta Espoon kunnallipolitiikkaa. Tulen kuitenkin varmasti kommentoimaan muitakin minua kiinnostavia asioita, kuten jalkapalloa, tomaatinkasvatusta ja matkailua. Päivitykset tulevat varmaan olemaan melko lyhyitä sivalluksia, eli kovin syvällistä analyysiä en edes yritä tänne kirjoittaa. Toivottavasti lukijoita silti löytyy.

Itsestäni voisin kertoa sen verran, että toimin tällä hetkellä Espoon Vihreiden toiminnanjohtajan sijaisena, seuraan suorastaan maanisen aktiivisesti Fc Hongan jalkapallojoukkuetta, tykkään hyvästä bissestä ja asun Espoon Tontunmäessä.

Tervetuloa seuraamaan blogiani!